Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaa ry.

Veneilijä, tutustu palveluihimme

Tiesitkö että avustaminen on maksullista, jos ei ole ihmishengistä kyse. Nyt sinulla on mahdollisuus välttyä turhilta laskuilta ja paperisodalta vakuutusyhtiösi kanssa. Kun hankit valtakunnallisen Trossi- palvelun niin saat avun veloituksetta lähimpään tarkoituksen mukaiseen paikkaan ja tarvittaessa autamme hankkimaan korjaus apua. Palvelu on voimassa kaikissa isoimmissa vesistöissä pohjoismaissa Inarin-järveä myöten. Lisätietoja palvelusta saat  tästä ja palveluun liittymislomakkeeseen pääset  tästä

Lisää Trossista löytyy myös seuran sivuilta, klikkaa tästä.

Vedenalainen kamera ja muita palveluita

Yhdistyksemme suorittaa mm. veneiden tyhjennys pumppauksia ja erilaisia siirto hinauksia. Yhdistyksellämme on käytössään kannettava vedenalainen kamera, jolla tarvittaessa päästää aina 30m asti tutkimaan live-kuvaa, myös pimeissä olosuhteissa. Esim. veneen pohjan vauriotarkastus sukeltajaamme apuna käyttäen onnistuu, jolloin pääsette itse katsomaan vaurioita sukeltamatta tai venettä nostamatta. Ota yhteyttä niin etsitään yhdessä ratkaisuja.

Yhteystiedot